Sotakirjallisuus Suomessa on varsin nuorta verrattuna muuhun maailmaan. Toki meillä on Vänrikki Stoolin tarinat, mutta mitä meillä on esimerkiksi ensimmäisestä maailmansodasta? Nimenomaan, ei juuri mitään. Maailmalla kirjoitettiin suuren suosion saavuttaneita kuvauksia, kuten esimerkiksi Erich Maria Remarquen Länsirintamalta ei mitään uutta. Vielä kansalaissotammekin oli varsin vähän käsitelty aihe.
Toinen maailmansota loi pohjan sotakirjallisuudellemme. Veteraanimme niin Talvi-, Jatko kuin Lapin sodastakin alkoivat kirjoittaa kokemuksiaan ylös. Erkki Palolampi loi itselleen nimeä omakohtaisella talvisodan kuvauksellaan Kollaa kestää, josta on sittemmin otettu toistakymmentä painosta ja pari uudistettua laitostakin on tehty. Jatkosodan aikainen konekiväärimies Väinö Linna kirjoitti Tuntemattoman sotilaan. Tuottelian kotimainen sotakirjailija on kuitenkin kaikissa sodissa taistellut sotakamreeri Reino Lehväslaiho. Syksyllä 2012 julkaistu Korven Peura on silloin 90-vuotiaan Lehväslaihon 45. teos, joka samalla kirjailijan oman ilmoituksen mukaan on myös hänen viimeisensä. Ymmärrettävää sinänsä, harvempi yli 90-vuotias enää kirjoja kirjoittelee. Samalla kuitenkin päättyy eräs aikakausi sotakirjallisuudessamme, sillä Lehväslaiho on viimeinen sodissamme sotinut kirjailija.
Tyyliltäänkin suomalainen sotakirjallisuus on melko mielenkiintoista. Ei meillä ole mitään valtavaa sankarimyytin tai sodan ihannointia. Sotien jälkeen kirjoitetut kuvaukset olivat paikoin varsin karujakin. Mutta ei kirjallisuutemme kuitenkaan ole pelkkää taktiikan ihailuakaan. Kirjallisuudessamme on valtava määrä myös erilaista näkökulmaa, mistä mainiona esimerkkinä käy vuoden Tieto-Finlandia voittaja Ville Kivimäen Murtuneet mielet. Kirjailijamme eivät ole pelänneet tuoda esiin sodan kauheutta ja vääryyksiä. Toki Paavo Rintala, Linna ja kumppanit ovat aikanaan saaneet medialta kuraa niskaan. Kansa on kuitenkin ottanut nuo tunteita herättäneet kirjat melko hyvin vastaan.
Niinpä tiivistäen voi todeta suomalaisen sotakirjallisuuden monipuolisuuden. Näin joulujen alla varsinkin kustantamoista tulee ulos varsin useita sotakirjallisia teoksia, niin tieteellistä kuin proosaakin. Monipuolisuus vain lisääntyy, kun muistelevia veteraani-kirjailijoita ei enää ole. Nopea vilkaisu myyntilukuihin kertoo myös suosiosta. Suomalaisia kiinnostaa edelleen lukea omasta menneisyydestään ja ymmärrettävistä syistä tuo näkyy myyntitilastoissa nimenomaan joulun alla, Itsenäisyyspäivän tienoilla. Mikäpä siinä lukiessa, aiheethan ovat mielenkiintoisia ja useat sotakirjailijat proosankin puolella paljon genrensä mainetta parempia kirjailijoina esimerkiksi henkilökuvaajina. Niinpä hyvällä omallatunnolla voi kaivaa esiin uudenpolven sotakirjailijamme Esa Sirénin uusimman teoksen ja käpertyä talven kylmyydeltä ja pimeydeltä suojaan oman sohvan kulmaan. Sotakirjallisuus Suomessa elää ja voi hyvin, edelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti