Eniten arvostamani ulkomaiset sotakirjat

Tämä lista oli huomattavasti kotimaisia hankalampi. Mielessä vilahteli jos jonkinmoista kirjaa tai kirjailijaa, joille mielellään olisi maininnan suonut. Sain kuitenkin typistettyä listan viiteen kirjaan ja nyt hieman kerron selitystä, miksi juuri nuo nousivat esiin.

Saattue Murmanskiin on itselleni päivänselvyys ensimmäisenä nostona. Toki Alistair MacLean on enemmän kirjoittanut muun tyyppistä kirjallisuutta, mutta muutama sotakirjakin hänen tuotannostaan löytyy. Nähdäkseni tämä on se mielenkiintoisin. Toisen maailmansodan aikaisista meritaisteluista on kirjoittanut varsin usea kirjailija pitkin maailmaa. Näkökulmaa löytyy niin pinta-alusten, sukellusveneiden kuin ilmavoimienkin puolelta. Kuitenkin Saattue Murmanskiin erottuu tästä joukosta edukseen. Teos on kuvaus sodasta, jossa kaikki oli itseä vastaan. Vihollisen ylivoima, vanheneva kalusto, täysin kestämättömät Jäämeren sääolosuhteet. Ennen jokaista operaatiota oli selvää, etteivät kaikki laivat palaa. Silti miehet johtivat taistelulaivansa suojaamaan Neuvostoliitolle täysin korvaamattomia saattueita. MacLean kuvaa kirjassaan loitavasti yhden tällaisen operaation, matkan Brittein saarilta Murmanskiin. Kuinka miehet ovat henkisesti loppu. Sää on täysin heltymätön vihollinen, jonka lisäksi vielä vihollinenkin hyökkää  vahvoin voimin kimppuun. En tahdo mitään kirjaa nimetä maailman parhaaksi sotakirjaksi, mutta ymmärrän vallan mainiosti ihmisiä, jotka kyseisen tittelin ovat myöntäneet kirjalle Saattue Murmanskiin.

Jack Higgins on mainio kirjailija. Hän on urallaan kirjoittanut kymmeniä kirjoja, joista suurin osa aihepiiriltään ajautuu enemmän tuonne "salaisen sodan"/agentti -touhujen puolelle. Tässä yhteydessä nostan kuitenkin esiin teoksen kahdesta hävittäjälentäjästä, veljeksistä jotka kohtalon oikku heitti Toisessa maailmansodassa rintaman eripuolille. Toinen oli RAF:n hävittäjä-ässä Britanniassa, toinen Luftwaffen taituri Saksassa. Kirjan nimi on Kotkan lento, enkä itse ainakaan ole sen huomannut saaneen sellaista arvostusta osakseen kuin se minun mielestäni ansaitsisi. Teksti on laadultaan taattua Higginsiä, jonka eittämättä tunnetuin teos Suomessakin lienee Kotka on laskeutunut. Kotkan lento on hyvin kirjoitettu, henkilöhahmot ovat eläviä ja toiminta sekä ympäristökin kuvataan sujuvasti, koko tarina on vallan mielenkiintoinen. Kirja laittaa miettimään, kuinka toisin asiat voisivat olla varsin pienistäkin ympäröivien olosuhteiden muutoksista johtuen.

Leon Uris tunnetaan pääasiassa Israelin historiaa kuvaavista teoksistaan. Hän oli kuitenkin paljon muutakin. Uris oli merijalkaväessä taistellut veteraani, joka aikanaan värväytyi palvelukseen parisen viikkoa Pearl Harborin -iskun jälkeen. Taisteluhuuto on hänen esikoisteoksensa, joka kuvaa hänen kokemuksiaan merijalkaväessä. Käsittelyssä on niin koulutus kuin sotaretkikin. Kirja on yksi useista merijalkaväen muistelmista Tyynenmeren sotanäyttämöltä, mutta nähdäkseni Urisin yli niiden muiden nostaa hänen kiistämättömät lahjansa kirjailijana. Sisältöhän sinällään on varsin samankaltaisena luonnollisesti useammassakin teoksessa, mutta Uris on näistä veteraaneista kirjoittana ehdoton helmi. Ei voitane pitää sattumana, että mies kirjoitti sittemmin Exoduksen kaltaisen koko maailmalla suursuosion saavuttaneen myyntimenestyksen.

Neljäs nostoni olikin sitten jälleen hieman itsestäänselvyyksillä leikkimistä. Pierre Boullen Kwai-joen silta on kovin vaikea kirja ohitettavaksi. Se on ensinnäkin loistava kirja ja toisekseen aiheeltaan mukavan vaihteleva. Toisesta maailmansodasta on kirjoitettu aivan käsittämättömän paljon, mutta kirjoissa kuitenkin toistuu pääasiassa samat näkökulmat. Ongelmapuolet ovat laajemmin nousseet tapetille vasta nyt 2000-luvulla. Kuitenkin Kwai-joen silta on piristävä poikkeus. Se kuvaa hyvin britti-sotavankien olosuhteita ja kohtaloa japanilaisten työvoimana rautatien rakentamisessa. Eihän se kaunista ole, kun miehiltä on riisuttu kaikki itsekunnioitusta lukuunottamatta, mutta eihän tuota Japanin armeijaa hellyydestään muistetakaan. Kwai-joen silta on vuosien saatossa mielletty erääksi maailmankirjallisuuden klassikoksi, eikä missään tapauksessa syyttä. Kyllä se tutustumisen arvoinen teos on ihan jokaiselle.

Viidennen valitseminen on tässäkin vaikeinta, loistavia kirjoja olisi valtava määrä ja aihepiiritkin hyppelisivät sujuvasti laidasta laitaan. Olisi kansalaissotia, maailmansotia ja kaikenlaisia pieniä rähinöitä. Olisi niin kuvauksia taisteluista, kuin sodan vaikutuksesta siviilienkin elämään. Päädyin kuitenkin listalle nostamaan tuon Kuoleman divisioonan. Olen listallani muutenkin vahvasti nojannut toiseen maailmansotaan, joten päätin sen vuoksi sivuuttaa esimerkiksi klassikon Länsirintamalta ei mitään uutta. Toisena syynä puolestaan pidän sitä, että maailmankirjallisuutta listattaessa, on vähintään yhdelle venäläiselle olemassa kiintiöpaikkansa. Sen vuoksi Anatoli Gordijenkon hieman erilainen kuvaus Talvisodasta nousee henkilökohtaisten suosikkieni listalle tällä kertaa. Kremlin arkistot tunnetusti ovat tiukasti suljetut ja venäläisille oli pitkään likimain itsemurhaa tuomita valtionsa johtoa. 2004 kuitenkin Gordijenko julkaisi Kuoleman divisioonan, joka antaa venäläisen näkökulman "Talvisodan ihmeelle". Neuvostoliiton sodan johdon virhe toisensa jälkeen altisti kokonaisen divisioonan uhraamisen vailla realistista toivoa voitosta. Vai voiko joku pitää todellisena mahdollisuutena, että Pohjois-Suomen talvessa joukko huonosti varustettuja ukrainalaisia olisi todellinen pelote? Kuoleman divisioona on kaikessa karuudessaan mahtava sotakuvaus. Suomessa saa lukea talvisodan ihmettä ihannoivia tekstejä melko taajaan. Tämä Gordijenkon teos on sille loistavaa vastapainoa. Ei sodassa ole mitään pyhää tai kaunista, on vain verinen arki, jossa inhimmilliset virheet tai suoranainen ajattelemattomuus voivat maksaa tuhansien miesten hengen. Pelkkä ideologia kun ei tunnetusti ole riittänyt taistelussa nälkää, luonnonvoimia tai luoteja vastaan.